Kylväjän vaiheiden penkomisen alku

31.07.2021

Huomasin kesällä 2008 tuolloin 81-vuotiaan äitini irrottavan valokuvia albumeistaan. Ihmettelin, mitä hän oikein touhuaa. Hän aikoi hävittää kuvat, sillä niissä olevia ihmisiä ei enää kukaan hänen ja hänen siskonsa lisäksi tunnistanut. Sanoin tämän olevan melkeinpä rikollista toimintaa. Jospa siskokset, Kirsti ja Irma, yhdessä kirjoittaisivat kaikista tuntemistaan kuvien ihmisistä edes yhden sivun verran tekstiä. Näin kuvien ihmiset jäisivät elämään kuvina ja kertomuksina.

Skannasin kuvat, ja samaan aikaan siskokset kirjoittivat kuvauksiaan. Kuvien osalta tilanne oli akuutti, sillä siskosten näkö oli jo lakastumassa. Vielä he tunnistivat sen, minkä pitikin. Parissa ylivalottuneessa heikkolaatuisessa kuvassa olivat heidän vanhempansa Clas Collan ja Laina Paajanen. Äitini tiesi, että kuvat oli otettu "Donin laaksossa" mahdollisesti 1920-luvulla, mutta muuta hän ei tiennytkään.

Clas Collanin vaiheista Venäjällä tiedettiin vain, että hän oli lähtenyt siirtolaiseksi Amerikkaan enonsa perheen mukana ja jollakin tuntemattomalla tavalla päätynyt Venäjälle. Laina Paajanen oli kertonut lapsilleen Kirstille ja Irmalle lähteneensä Venäjälle Suomesta "jonkun agitaattorin" yllyttämänä. Varma tieto oli, että isovanhempani Clas ja Laina tapasivat Venäjällä ja että he palasivat Suomeen, kun esikoista alettiin odottaa.

Isovanhempieni Amerikan ja Venäjän vaiheista oli dokumentteina nuo pari valokuvaa Venäjältä sekä heidän itsensä Collan-sukuseuran sukukortteihin kirjoittamat maininnat kommuunista. Näissä viitteenomaisissa tiedoissa oli seikkailukertomuksen aineksia, ja niinpä aloin tarkemmin tutkia, mistä Etelä-Venäjällä kasakoiden alueella sijainneessa kommuunissa oikeastaan oli kysymys.

Tarinoiden ja legendojen penkomisessa käy helposti niin, että tosiasiat muuttavat tai jopa pilaavat hyvän kertomuksen. Tässä tapauksessa ei moista vaaraa ollut, edes legendaa ei ollut saatu aineksista kokoon. Niinpä saatoin suhtautua näiden vaiheiden selvittämiseen varsin neutraalisti, koska kenenkään totuutta ei tarvinnut ottaa hienotunteisesti huomioon. En ollut edes tavannut isovanhempiani Clasia ja Lainaa.

Luo kotisivut ilmaiseksi!